Helsingin Sanomissa 28.8 julkaistussa uutisessa: ”Olen hyväksynyt sen, etten välttämättä sovellu joka paikkaan”, sanoo raitio­vaunun­kuljettaja Juha-Matti Aho – Suhtautuminen tatuointeihin on muuttunut työelämässä’’ keskustellaan tatuoinneista ja niiden vaikutuksesta työelämään.

 Artikkelissa kerrotaan, että tatuoinneista seuraava haitta työnhaussa on 2000-luvun alkuun nähden selkeästi pienentynyt. Minä olen artikkelin kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä asiasta. 2000-luvun alussa tatuoinnit haittasivat runsaasti enemmän työnhakua entä nykypäivänä. Siihen asti tatuointeja ei oikein hyväksytty työelämässä tai ne piti peittää. Tämä ideologia sai alkunsa siitä, että ennen tatuointeja oli vain merimiehillä ja ’’linnakundeilla’’.

 Mielestäni eri töissä sallittujen tatuointien määrittely on hyvin vaikeaa, juurikin siksi, koska tatuointeja on olemassa niin monenlaisia. Esimerkiksi koko kehon tai kasvojen tatuoiminen ei välttämättä ole mielestäni soveltuvaa erilaisiin virkatehtäviin, kuten poliisin virkaan tai vaikka Suomen hallitukseen. Tämä johtuu siitä, että maailmassa on paljon erilaisesti tatuointeihin suhtautuvia ihmisiä, jolloin rajummat tatuoinnit saattaisivat järkyttää kriittisemmin suhtautuvia. Tatuoinnin olemus vaikuttaa myös paljon siihen, että onko se niin sanotusti hyväksyttävää. Esimerkiksi rasistiset tatuoinnit aiheuttavat paljon puhetta ja voivat antaa työntekijän palkanneesta yrityksestä huonon kuvan. Minun mielestäni ihmisiä ei saisi kuitenkaan tuomita suoraan heidän tatuointiensa perusteella, vaan kaikilla pitäisi olla samanlainen mahdollisuus tatuoinneista rippumatta. On siis erittäin vaikea sanoa tai määrittää, että saisiko tatuointeja olla.