torstai, 20. syyskuu 2018

Lidl poistaa muovipussit kaupoistaan päiväks

Taloussanomien uutisessa 19.9 “Lidl poistaa muovipussit kaupoistaan päiväksi – ”Kulutus ei ole laskenut riittävästi”” uutisoitiin Lidlin tempauksesta jossa he vetävät yhtenä päivänä myynnistä kaikki kertakäyttöiset muovipussit. Tarjolla on kuitenkin kesto- ja paperikasseja sekä esimerkiksi hedelmä osastolla on biopusseja. Seuraavana päivänä muovipussit tulee myyntiin saman hintaisina kuin paperikassit eli muovipussien hinta kallistuu huomattavasti.  

 

Mielestäni idea kertakäyttöisten muovipussien vähentämiseksi on loistava ja muidenkin kauppojen tulisi kokeilla vastaavaa. Jos vaihtoehtoina on paperipussi ja muovipussi jotka ovat samanhintaisia tulisin ainakin itse todennäköisesti ostamaan paperipussin jota voin käyttää myös uudestaan ja säästän rahaa. Vaihtoehtoisesti kantaisin esimerkiksi omaa reppua kaupassa mukana. Vaikka hinnat kallistuvat en näe tässä kuluttajien kannalta minkäänlaista ongelmaa vaan todennäköisesti kuluttajatkin saattavat hyötyä muutoksesta kun joka kerta ei tule ostettua sitä halpaa muovipussia.  

Ainoana ongelmana voisi kuitenkin ehkä olla se, että tilanteessa jossa kauppareissu tehdään yllättäen eikä mukana ole omaa kassia saattaa tuntua hieman turhauttavalta maksaa niin paljon pussista joita jo kotoa ehkä löytyisi. Osa ihmisistä myös tykkää käyttää kaupan muovipusseja roskapusseina, joten tämä todennäköisesti tarkoittaa sitäettä roskapussit täytyisi tulevaisuudessa ostaa erikseen.  

Lidl näyttää siis hyvää esimerkkiä ja tekee mielestäni vastuullisen liikkeen sillä muovinkulutus on maapallollamme jo liian suuri ongelma.   

torstai, 13. syyskuu 2018

Tatuoinnit työelämässä- Kyllä vai ei

Helsingin Sanomien uutisessa 28.8 ”Olen hyväksynyt sen, etten välttämättä sovellu joka paikkaan”, sanoo raitiovaununkuljettaja Juha-Matti Aho – Suhtautuminen tatuointeihin on muuttunut työelämässä” kerrotaan tatuointeihin asennoitumisen muuttuneen työelämässä suvaitsevaisempaan suuntaan viime vuosina.

Minusta yrityksillä pitää olla oikeus päättää itse, miten suhtautua esimerkiksi palkkaamaan sellainen ihminen, jolla on tatuointeja. Jokaisella yrityksellä on olemassa oma tyyli ja imago ja jos siihen ei sovi tatuoinnit on yrityksellä mielestäni täysi oikeus jättää tatuoitu ihminen palkkaamatta. Itse en jättäisi palkkaamatta ihmistä tatuointien takia, mutta ymmärrän hyvin jos jotkut haluavat jättää.

Sen sijaan julkinen sektori eli kunnat ja valtio eivät mielestäni saisi jättää ketään ihmisiä palkkaamatta tatuointien vuoksi. Päiväkodeissakaan tuskin on haittaa jos työntekijöillä on rajujakin tatuointeja, koska lapset tottuvat niihin nopeasti eivätkä keskity liikaa niihin vaan itse työntekijöihin, joilla tatuoinnit ovat.

Tatuoinnit ovat osa ihmisen persoonaa ja identiteettiä, joten niiden olemassaolon ei pitäisi vaikuttaa esimerkiksi työn saantiin. Lisäksi ne ovat vain ulkoisia seikkoja eivätkä ne kerro mitään ihmisen työkyvykkyydestä tai pätevyydestä.

sunnuntai, 9. syyskuu 2018

Tatuoinnit ja työelämä

Helsingin Sanomissa 28.8.2018 julkaistiin uutinen: ”Olen hyväksynyt sen, etten välttämättä sovellu joka paikkaan, sanoo raitiovaunukuljettaja Juha-Matti Aho - Suhtautuminen tatuointeihin on muuttunut työelämässä” käsittelee tatuointien vaikutusta työnhaussa ja töissä. Uutisessa kerrotaan, miten tatuointien omistaminen vaikuttaa siihen, että osa työpaikoista kieltäytyy ottamaan töihin, vaikka muuten olisikin pätevä ja hyvä työntekijä. Suhtautuminen tatuointeihin riippuu vahvasti yrityksestä, mutta tatuoinnit eivät nykyään aiheuta enää niin suuria vaikeuksia.

Mielestäni tatuointien ei pitäisi vaikuttaa työpaikan saamiseen. Ihmisellä täytyy olla vapaus toteuttaa itseään haluamallaan tavalla ja jos tatuoinnit ovat osa ihmisen ulkonäköä ja persoonaa, täytyy sen sopia myös muille. Tatuointeja voitaisiin verrata esimerkiksi korvakoruihin tai meikkaamiseen. Se on osa ihmisen persoonaa ja ihmisen tapa toteuttaa itseään. Nykyään on aivan normaalia omistaa tatuointeja, eikä se tee ihmisestä huonompaa työntekijää. Toki on myös totta, että esimerkiksi jos päiväkodissa työskentelee paljon tatuoitu työntekijä voi se aiheuttaa lapsissa ihmetystä ja ehkä jopa pelkoa, mutta toisaalta lapsetkin sopeutuvat uusiin asioihin nopeasti ja oppivat pois peloistaan. Tatuoinnit eivät kerro ihmisen työ taidoista yhtään mitään. Jos tatuoinnit vaikuttavat nykyään työ saamiseen on kyseessä mielestäni eräänlaista syrjintää eikä se ole hyväksyttävää. Kyseessä ei kuitenkaan ole hakijoiden ammattitaidon puute vaan muiden ihmisten suhtautuminen tatuointeihin.

sunnuntai, 9. syyskuu 2018

Oikeus tatuointeihin kuuluu kaikille

 

Helsingin Sanomien jutussa ”Olen hyväksynyt sen, etten välttämättä sovellu joka paikkaan”, sanoo raitio­vaunun­kuljettaja Juha-Matti Aho – Suhtautuminen tatuointeihin on muuttunut työelämässä, kerrotaan tatuointien vaikutuksesta työllistymiseen. Uutisen on kirjoittanut Ines Siren 28.8.2018.  

 

Mielestäni tatuointien ei pitäisi muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vaikuttaa töiden saamiseen. Jos tatuoinnit jäävät työvaatteiden alle, en näe mitään syytä, miksi niiden olemassaolo olisi este.  Jos tatuoinnit eivät ole epäasiallisia, mikseivät ne saisi vaikka näkyäkin? Ne ovat koristamassa ihoa ja ovat tapa ilmaista itseään. Jotkut peittävät myös esimerkiksi leikkausarpia tatuoinneilla, joten tatuoinnin hankkimiseen voi “oikeakin” syy.  

 

Tatuoinnit eivät huononna ihmisen pätevyyttä tai työpanosta. Jutussa painotetaan ”Työnsaanti riippuu paljon siitä, miten kantaa itsensä ja pitää itsestään huolta, mikä on täysin totta. Myös työnantajien pitäisi keskittyä näihin seikkoihin, eikä siihen kenen ihosta löytyy mustetta ja kenen ei. Itselläni on suunnitelmissa hankkia tatuointeja myös näkyviin paikkoihin. Toivon, etten sen vuoksi menetä mahtavia työmahdollisuuksia. Toisaalta, jos työpaikassa ollaan niin kapeakatseisia, ehkä se ei ole minua varten. Suomalaisten suhtautuminen tatuointeihin on kuitenkin viimein alkanut muuttua, eivätkä vanhat konservatiivit voi sitä estää. 

sunnuntai, 9. syyskuu 2018

Työnhakua nimettömänä?